Yhdistyksen jäsenkirje nro 4/2020

SUOMEN KULTTUURIPERINNÖN TUKI ry.

FRÄMJANDET AV KULTURARVET I FINLAND rf.

30.8.2020

Jäsenkirje 4/2020

Hyvät Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenet!

Tässä jäsenkirjeessä muistutetaan vielä ensi viikolla järjestettävästä yhdistyksen kevätkokouksesta sekä sen yhteydessä järjestettävästä esitelmästä. Samalla joudutaan valitettavasti informoimaan jäsenistöä siirtyvistä retkistä.

Yhdistyksen kevätkokous

Kevätkokous järjestetään keskiviikkona 2.9.2020 Kansallisarkistossa klo 17 alkaen. Ennen kokousta klo 16 alkaen Kansallisarkiston tutkimusjohtaja, dosentti Päivi Happonen pitää esitelmän arkiston Karjala-projekteista sekä Venäjä-yhteistyöstä. Yhdistyksen jäsenet ovat erittäin tervetulleita niin kuulemaan esitelmää kuin osallistumaan kokoukseenkin. Tilaisuudessa myös kahvi- ja teetarjoilu. Otathan mukaan oman suu-nenäsuojuksen.

Kevätkokouksessa käsitellään ainakin seuraavat sääntöjen mukaiset asiat:

  • Hallituksen antama toimintakertomus sekä tilinpäätös ja toiminnantarkastajien kertomus vuodelta 2019
  • Toimintakertomuksen vahvistaminen sekä vastuuvapauden myöntäminen vastuuvelvollisille
  • Vuoden 2021 alussa erovuorossa olevien hallituksen jäsenten toteaminen

Kokouspaikka sijaitsee Helsingissä osoitteessa Rauhankatu 17. Paikalle tuleminen julkisilla käy hyvin esimerkiksi raitiovaunulla 7. Tarkemmat ohjeet saapumiseen esimerkiksi omalla autolla tai liikuntarajoitteisille löytyvät osoitteesta: https://arkisto.fi/fi/info/saapuminen

Kotimaan kesäretki Länsi-Uudellemaalle on peruttu

Johtuen koronatilanteen kehityksestä sekä tästä seuranneesta vähäisestä kiinnostuksesta on yhdistyksen kesäretki päätetty tällä kertaa perua. Uutta retkeä lähdetään suunnittelemaan ensi vuodelle, kun toivon mukaan tilanne on kaikin puolin valoisampi.

Kulttuuriperinnön Tuen matka Viroon siirretty ensi keväälle

Varotoimena on päätetty siirtää myös perinteinen ulkomaanmatka toukokuulle 2021. Ohjelma on säilynyt pitkälti entisellään, ja siihen voi tutustua tarkemmin liitteessä. Myös ilmoittautumisohjeet löytyvät ohjelmasta. Ilmoittautumiset ja lisätiedot sähköpostitse liisi.vasama@myholidays.fi tai puhelimitse 0440219559.

Jäsenyys ja jäsenmaksut 2020

Hallitus muistuttaa yhdistyksen jäseniä maksamaan jäsenmaksunsa ensi tilassa, jos sitä ei ole vielä vuodelle 2020 tehnyt – tämä ei tietenkään koske ainais- ja kunniajäseniä. Jäsenmaksut ovat välttämättömät pitääksemme yhdistyksen toiminnan rullaamassa ja ennen kaikkea pystyäksemme tekemään Muuriankkuri-lehteä, jonka vuoden 2020 ensimmäinen numero on laitettu jo postiin jäsenille.

Jos et vielä jäsenmaksua ole suorittanut, voit sen yhä tehdä maksamalla jäsenmaksun yhdistyksen tilille Danske Bank FI52 8000 1001 8198 05 mahdollisimman pian. Tarkemmat ohjeet jäsenmaksusta löytyvät yhdistyksen Internet-sivuilta osoitteesta: https://kulttuuriperinnontuki.com/jasenyys/ Jos olet epävarma, oletko maksanut jäsenmaksun, asiaa voi tiedustella Liisa Larjamolta: liisa.larjamo@welho.com

Jäsenet ovat yhdistyksen tärkein voimavara, niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin. Jos tunnet kulttuuriperinnöstä kiinnostuneita ystäviä tai sukulaisia, houkuttele ihmeessä heidätkin mukaan toimintaan. Jos haluat tehdä enemmän yhdistyksen eteen, löytyy sen parista aina tekemistä aktiivisille henkilöille. Erityisesti nyt on yhdistyksellä kova tarve uudistaa toimitsijakenttäänsä ja se etsii tällä hetkellä niin taloudenhoitajaaMuuriankkurin toimitussihteeriä kuin sihteeriäkin yhdistyksen nykyisen sihteerin muuttaessa ulkomaille jatkamaan opintojaan– jos olet kiinnostunut näistä tai joistain muista toimista tai tunnet jonkun, joka voisi olla kiinnostunut, ilmianna itsesi esimerkiksi puheenjohtajalle, vanhalle taloudenhoitajalle Liisa Larjamolle, päätoimittaja Liisa Tarjanteelle (tarjannel@gmail.com) tai vanhalle sihteerille Mikko Koskelalle (mikko.pt.koskela@gmail.com).

Muuriankkurilaatat

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki jakaa Muuriankkuri-laattoja huomionosoituksena tahoille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista. Nyt pyydämmekin jäsenistöltä ehdotuksia ja kommentteja sopivista huomionosoituksen arvoisista kohteista. Ehdotuksia perusteluineen voi lähettää puheenjohtajalle tai sihteerille.

Tuki ry:n jäsenyys

Tule mukaan ja tuo ystäväsikin! Toivotamme tervetulleiksi yhdistyksemme uudet jäsenet! Jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostiviestin yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.org Toimintaamme voi tutustua netissä www.kulttuuriperinnontuki.com

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n hallitus

PS. Suomen Kotiseutuliiton toiminnasta

Yhdistyksemme on Suomen Kotiseutuliiton jäsen. Sen toiminnasta kiinnostuneita innostetaan käymään heidän nettisivuillaan www.suomenkotiseutuliitto.fi, minne kausittain päivitetään heidän tapahtumiaan.

 

YHDISTYKSEN VIRON-MATKAN UUDISTETTU OHJELMA

20.08.2020

Yhteispäätöksellä yhdistyksen puheenjohtajan kanssa peruimme syyskuulle suunnitellut yhdistyksen matkan
ja siirsimme sen vuodelle 2021.
Matkaohjelmamme säilyy entisellään, vaan hotellit sekä Tartossa että Tallinnassa muuttuvat- jopa hieman
paremmiksi..
KULTTUURIPERINNÖN TUEN MATKA VIROON 20 – 23.5.2021
MATKAOHJELMA
Torstai 20.5.2021
Kokoonnumme Länsiterminaaliin 07.00 ja matkamme kohti Tallinna alkaa 07.30 STAR-laivalla
Meille on varattu comfort-luokka, jonne voi jättää matkatavaransa, siksi aikaa kun nautimme
laivan aamiaisbuffetin antimista.
Saavumme 09.30 Tallinnaan ja suomenkielinen opas on meitä vastassa. Sieltä matka jatkuu kohti
Pärnuta, jonne matkaa uutta moottoritietä pitkin on 130 km.
Viron kesäpääkaupungissa Pärnussa teemme 1 h 30 min opastetun kierroksen. Pärnu on keskiajalla
perustettu, Viron merkittävin lomakeskus, joka on kuuluisa vesipuistoistaan, SPA-hotelleistaan ja ennen
kaikkea upeista rannoistaan.
Lounaan nautimme aivan hiekkarannan kupeessa olevassa Raimund at Hedan Spassa

RESTAURANT RAIMOND


Pärnusta matkamme jatkuu kohti Tarttoa, jonne matkaa on 130 km. Matkan varrella pysähdymme
Viljandissa, jossa teemme pienen kierroksen. Viljandista löytyy mm liiviläisen ritarikunnan mahtavat
linnanrauniot. Viljandi on kuuluisa lukuisista musiikkifestivaaleistaan. Viljandin järvi ja Sooman puiston
kauneus tarjoavat mahdollisuuden nauttia luonnon kauneudesta.
Saavunne Tarttoon klo 17.30 ja majoitumme hotelliin Pallas **** https://pallas.tartuhotels.ee
Illallisen nautimme hotellissa
Perjantai 21.05.2021
Aamiaisen jälkeen klo 10.00 matkamme jatkuu kohti Tarton Kansallismuseota, jossa kierros kestään 1 h 30
min. Teemme keskustassa kävelyretken St Johnin kirkkoon (Jaani Kirik) ja Dome Hillilla sijaitsevaan
yliopistomuseoon.
-1300-luvulla rakennettu goottilaistyylinen Tarton Johanneksen kirkko on yksi vanhimpia Virossa ja
ainutlaatuinen koko Euroopassa ainutlaatuisten ja runsaiden terrakottapatsaidensa ansiosta. Säilynyt on n
1000 terrakottapatsasta, joiden ikä on n 700 vuotta
-Tarton yliopiston museo esittelee tieteen ja yliopistokoulutuksen historiaa 1600-luvulta nykypäivään
-Kallasten talon jokainen nähnyt lumoutuu. Vanhan Sanatorium-puiston kaukaisessa laidassa ränsistyneenä
ja yksinäisenä seisova keltainen kivitalo palauttaa kulkijan nopeasti 1910-luvulle, juuri valmistuneen talon
pihamaalle, keskelle tarttolaisen sivistyneistöperheen työteliästä nelilapsisen perheen arkea. Virolainen
kansanrunoudentutkija, aktiivinen kansalaisuusliikkeen mies, lehtimies ja opettaja Oskar Kallas oli asunut
puolisonsa, suomalaissyntyisen Ainon kanssa Tartossa jo lähes kymmenen vuotta, kun he ryhtyivät
rakentamaan omaa taloa. Talon arkkitehdiksi tuli suomalainen arkkitehti Valter Thome, joka suunnitteli
talosta uusiklassisen, 14 huoneen talon isoine puutarhoineen. Kirjailija Kallas, monen lapsen äiti, riemuitsi
omasta huoneesta, joka vihdoin oli toteutumassa
Tarton Suomi-Seuran puheenjohtaja ja Tarton Tampere-Talon johtaja Sakari Neuvonen on lupautunut
esittelemään meille Aino Kallasta näin:

12:00 saapuminen Johanneksen kirkkoon – opastus johdollani kirkkoon ja sen jälkeen viereisen Tampere-
majan esittely + kirkkokahvit (pieni makupala / keksiä) – Tampere-maja on 1734 rakennettu baltiansakalainen

asuintalo, jossa on jo yli 20 vuotta toiminut kahden ystävyyskaupungin Tampereen ja Tarton yhteistyö- ja

kulttuurikeskus (www.tamperemaja.ee)
Kerron kahvin yhteydessä Tartosta ja Aino Kallaksesta, minulla on videomateriaalia Kallaksen talon sisältä
13:15 lähtö Aino Kallaksen talolle
Kierroksien jälkeen nautimme lounaan ravintolassa Werner http://www.werner.ee/index2.html#/en/1/page/2
Klo 15.00 matka jatkuu kohti Tallinnaa, jonne saavumme 17.30. Majoitumme hotelliin Kentmanni****
https://www.hestiahotels.com/kentmanni/en/
Ilta vapaa tai valinnanvaraisesti ooppera/konsertti, josta tietoa myöhemmin
Lauantai 22.05.2021
Aamiaisen jälkeen klo 09.00 lähdemme kohti Kalamajaa ja Fotografiska-museota, joka juuriltaan on
tukholmalainen, kansainvälisesti tunnettu valokuvamuseo https://sooloiluja.com/fotografiska-tallinna/

Museossa ja alueella vietämme 2 h ja jatkamme matkaa kohti Kadriorgin hienostopuistoa, Piritaa ja TV-
tornia.

Pistäydymme TV-tornissa ihailemassa maisemia. Torni on 314 m korkea. Panoramanäkymä avautuu 170 m
korkeudessa. Tornissa on nähtävillä interaktiivinen multimediaratkaisu esitellen Tallinaa.
Hotelliin saavumme 13.30, jonka jälkeen vapaata kunnes 18.30 lähdemme kohti Estonia Oopperataloa ja
nautimme oopperaesityksestä, joka tällä kertaa on ihana Romeo ja Julia
Sunnuntai 23-05.2021
Aamiainen hotellissa. Aamupäivä vapaa
Klo 12.00 lähdemme kohti Viimsiä, 10 km päässä sijaitseva Viimsin alue on hyvin hoidettu alue, josta löytyy
mm parhaat SPAhotellit.
Lounaan nautimme klo 12.30 ravintolassa Paat http://www.paat.ee/en/
Lunaan jälkeen pistäydymme Viisimin Open Air Museossa lähellä ravinrolaa
https://rannarahvamuuseum.ee/en/viimsi-open-air-museum/ ja sieltä matka jatkuu kohti satamaa.
Silja Star lähtee Tallinnasta klo 16.30. Meillä on varattuna jälleen comfort-luokka. Kotiin saavumme klo
18.30.
Matkan hinta 675€ edellyttäen vähintään 25 osanottajaa, Lisämaksu 1-hengen huoneesta 160€
Hintaan sisältyy
 ohjemassa mainittu laivamatka, comfortluokka sekä mennessä aamiaisbuffet
 ohjelmassa mainittu bussimatka suomenkielisen oppaan kera
 kaikki ohjelmassa mainitut ateriat eli Pärnu lounas, Tartto illallinen ja lounas, Tallinna lounas
 kaikkiin käynteihin tarvittavat sisäänpääsmaksut
 majoitus 2-hengen huoneissa 4-tähden hotelleissa
 oopperalippu 5.9 Tallinnan oopperaan (oopperaesityksen nimi vahvistuu maaliskuussa)
 bussimatkan aikana pullovedet
Ilmottautumiset helmikuu 2021 loppuun mennessä joko sähköpostitse liisi.vasama@myholidays.fi tai
puhelimitse 0440219559.
Kaikille ilmottautuneille lähetetään matkavahvistus ja ennakkomaksu sekä loppumaksulasku
maaliskuussa. Matka toteutetaan mikäli min 15 osanottajaa ilmottautuu matkalle
Parhain terveisin
MyHoliday Espoo
Liisi Vasama

Tmi MyHoliday Espoo, Säterinkatu 8 A, 02600 Espoo http://www.myholidays.fi
+358440219559, liisi.vasama@myholidays.fi, Ytunnus 2387385-9
IBAN FI79 1767 3500 0020 97 NDEAFIHH

Tuki ry:n jäsenkirje 2/2020

13.6.2020

Hyvät Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenet!
Poikkeuksellinen kevät on kääntynyt kesäksi, ja vähitellen muun Suomen mukana myös
Kulttuuriperinnön Tuki pyrkii palauttelemaan toimintaansa.
Tässä jäsenkirjeessä kerrotaan yhdistyksen tulevasta syksystä, johon onkin kertynyt tavallistakin runsaammin toimintaa.

Yhdistyksen kevätkokous
Johtuen koronaviruksen aiheuttamista rajoituksista ja epävarmuudesta on yhdistyksen hallitus
päättänyt siirtää kevätkokouksen järjestettäviksi alkusyksystä, jotta mahdollisimman moni
yhdistyksen jäsen voi helposti ja turvallisesti siihen ottaa osaa. Hallituksen esityksen 45/2020
(OM/2020/58) nojalla yhdistysten lakisääteiset ja sääntömääräiset kokoukset voidaan siirtää
syyskuun loppuun asti.
Kevätkokous pyritään järjestämään 2.9.2020, mahdollisuuksien mukaan Kansallisarkistossa klo
16 alkaen. Kokouksen yhteydessä on tarkoitus järjestää Karjala-aiheinen seminaari, jos yleiset
olosuhteet sekä luonnollisesti yhä elävät järjestelyt sen mahdollistavat.
Yhdistyksen hallitus tiedottaa vielä myöhemmin kesän aikana kokouksen ajasta, paikasta sekä mahdollisista
erityisjärjestelyistä.

Kevätkokouksessa käsitellään ainakin seuraavat sääntöjen mukaiset asiat:
 Hallituksen antama toimintakertomus sekä tilinpäätös ja toiminnantarkastajien kertomus
vuodelta 2019
 Toimintakertomuksen vahvistaminen sekä vastuuvapauden myöntäminen vastuuvelvollisille
 Vuoden 2021 alussa erovuorossa olevien hallituksen jäsenten toteaminen
(OM:n tiedote: https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410853/yhtioille-jayhdistyksille-mahdollisuus-myohentaa-vuosikokouksiaan)

Kotimaan kesäretki Länsi-Uudellemaalle
Myös keväälle suunniteltu yhdistyksen päiväretki Raaseporin suuntaan on vallitsevien olojen vuoksi
siirtynyt elokuun lopulle – tarkka ajankohta määräytyy muun ohjelman selvitessä. Ohjelmaan on
suunnitteilla vierailut niin Mustion kartanoon kuin Länsi-Uudenmaan ruukkikohteeseenkin.
Retkelle voi ilmoittautua puheenjohtajalle (jussi.heinamies@elisanet.fi) – riittävä
ennakkoilmoittautuminen on edellytyksenä retken toteutumiselle.
Tarkempaan ohjelmaan, joka toki voi vielä olosuhteista riippuen muuttua, voi tutustua Muuriankkuri-lehden vuoden ensimmäisen
numeron lopusta.

Kulttuuriperinnön Tuen matka Viroon 3.–6.9.
Syyskuun alussa on luvassa yhdistyksen perinteinen ulkomaan syysretki, joka tänä vuonna
suuntautuu Viroon. Nelipäiväisen retken, johon sisältyy tutustumista niin historialliseen Tarttoon
kuin myös Tallinnan modernimpiin nähtävyyksiin. Hintaa matkalle tulee 675 euroa edellyttäen 25
osanottajaa, ja matka toteutuu, mikäli vähintään 15 osallistujaa ilmoittautuu mukaan.

Ilmoittautumiset kesäkuun aikana joko sähköpostitse liisi.vasama@myholidays.fi tai puhelimitse
0440219559.

Jäsenyys ja jäsenmaksut 2020
Hallitus muistuttaa yhdistyksen jäseniä maksamaan jäsenmaksunsa ensi tilassa, jos sitä ei ole vielä
vuodelle 2020 tehnyt – tämä ei tietenkään koske ainais- ja kunniajäseniä. Jäsenmaksut ovat
välttämättömät pitääksemme yhdistyksen toiminnan rullaamassa ja ennen kaikkea pystyäksemme
tekemään Muuriankkuri-lehteä, jonka vuoden 2020 ensimmäinen numero on laitettu jo postiin
jäsenille.

Jos et vielä jäsenmaksua ole suorittanut, voit sen yhä tehdä maksamalla jäsenmaksun yhdistyksen
tilille Danske Bank FI52 8000 1001 8198 05 mahdollisimman pian.
Tarkemmat ohjeet jäsenmaksusta löytyvät yhdistyksen Internet-sivuilta osoitteesta:
https://kulttuuriperinnontuki.com/jasenyys/
Jos olet epävarma, oletko maksanut jäsenmaksun, asiaa
voi tiedustella Liisa Larjamolta: liisa.larjamo@welho.com

Jäsenet ovat yhdistyksen tärkein voimavara, niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin. Jos tunnet
kulttuuriperinnöstä kiinnostuneita ystäviä tai sukulaisia, houkuttele ihmeessä heidätkin mukaan
toimintaan. Jos haluat tehdä enemmän yhdistyksen eteen, löytyy sen parista aina tekemistä
aktiivisille henkilöille. Erityisesti nyt on yhdistyksellä kova tarve uudistaa toimitsijakenttäänsä ja se
etsii tällä hetkellä niin taloudenhoitajaa, Muuriankkurin toimitussihteeriä kuin sihteeriäkin –
jos olet kiinnostunut näistä tai joistain muista toimista tai tunnet jonkun, joka voisi olla
kiinnostunut, ilmianna itsesi esimerkiksi puheenjohtajalle, vanhalle taloudenhoitajalle Liisa
Larjamolle, päätoimittaja Liisa Tarjanteelle (tarjannel@gmail.com) tai vanhalle sihteerille Mikko
Koskelalle (mikko.pt.koskela@gmail.com).

Vuoden 2020 ohjelmaa
Alkusyksylle on ohjelmaa luvassa runsain mitoin, mutta myös loppuvuodelle yhdistys pyrkii
järjestämään toimintaa esimerkiksi erilaisten vierailujen muodossa. Jos sinulla on hyviä ideoita,
millaista toimintaa yhdistys voisi järjestää, tai olisit itse kiinnostunut sellaista vetämään, älä epäröi
ottaa yhteyttä hallitukseen ja jakaa ajatuksiasi!

Ympäristöministeriössä uudistetaan parhaillaan maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntöä. Tätä ovat jo
yhdistyksen kunniajäsen sekä hallituksen jäsen Matti ja Pirkko Metsäranta ansiokkaasti julkisessa
sanassa kommentoineet, minkä lisäksi hallituksessa valmistellaan tähän liittyvää lausuntoa.
Rakennusperintölain uudistamisesta yhdistyksen on tarkoitus antaa lausunto vielä ennen juhannusta.

Yhdistyksen jäsenkirje 1/2020

Hyvät Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenet!
Uusi vuosi on päässyt hyvään vauhtiin ja myös yhdistyksen toiminta aktivoituu jälleen. Luvassa on tapahtumia ja retkiä niin keväälle kuin syksylle. Yhdistyksen syyskokouksessa 2019 uusiksi hallituksen jäseniksi eronneiden tilalle valittiin Matti Metsäranta ja Liisa Vainio. Hallituksessa jatkaa erovuorossa ollut Visa Immonen. Todettiin, että yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa seuraavan kaksivuotiskauden ajan Jussi Heinämies.
Kokonaisuudessaan hallituksen 2020 kokoonpano on seuraavanlainen: Jussi Heinämies (pj.), Visa Immonen (vpj.), Liisa Larjamo, Matti Metsäranta, Wilhelm Nouro, Janne Ridanpää ja Liisa Vainio.
Yhdistyksen sihteerinä jatkaa Mikko Koskela ja Muuriankkuri-lehden päätoimittajana Liisa Tarjanne. Toiminnantarkastajiksi vuodelle 2020 valittiin Iisa Aaltonen ja Ulla Tammi. Varatoiminnantarkastajiksi valittiin Irma Tigerstedt ja Peter Tigerstedt.
Syyskokouksessa valittiin myös Suomen Kulttuuriperinnön Tuen ensimmäiset kunniajäsenet. Hallituksen esityksestä jäsenistö nimesi kunniajäseniksi korvaamatonta työtä suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimisen eteen tehneet jäsenet Pekka Kärki, Pirkko Metsäranta, Liisa Tarjanne sekä Peter Tigerstedt.

Jäsenyys ja jäsenmaksut 2020
Toiminnan toteutuksen edellytyksenä on maksetut jäsenmaksut. Erillistä jäsenmaksukuittia ei lähetetä, vaan tämä kirje on muistutus. Niitä, jotka vielä eivät ole maksaneet vuotuista jäsenmaksua, kehotetaan tekemään se mahdollisimman pian yhdistyksen tilille Danske Bank FI52
8000 1001 8198 05 viimeistään 22.3.2020.

Mikäli olet yhdistyksen ainais- tai kunniajäsen, muistutus ei tietenkään koske sinua.
Jäsenmaksuilla on mahdollista taata, että varat riittävät ainakin Muuriankkuri-lehtien (2 kpl/v.) taittoon, painatukseen ja postitukseen. Toimitustyö toteutetaan tällä hetkellä talkootyönä.

Jäsenmaksujen suuruudet ovat:
 vuosijäsen 30 €
 perhe- tai opiskelijajäsen 10 €
 tukijäsen 100 € (vuosimaksu)
 ainaisjäsen 300 € (kertamaksu)
 yhteisöjäsen 200 € (vuosimaksu)
Jäsenmaksun maksamisesta huolehtiminen on jokaisen jäsenen omalla vastuulla. Jäsenet, joilla jäsenmaksu on maksamatta kahdelta vuodelta tullaan poistamaan jäsenrekisteristä, mikä tarkoittaa Muuriankkurin ja jäsenkirjeen lähettämisen lopettamista. Jos olet epävarma, oletko maksanut jäsenmaksun, asiaa voi tiedustella Liisa Larjamolta: liisa.larjamo@welho.com.

Jäsenet ovat yhdistyksen tärkein voimavara, niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin. Jos tunnet kulttuuriperinnöstä kiinnostuneita ystäviä tai sukulaisia, houkuttele ihmeessä heidätkin mukaan toimintaan. Jos haluat tehdä enemmän yhdistyksen eteen, löytyy sen parista aina tekemistä aktiivisille henkilöille. Erityisesti yhdistys etsii tällä hetkellä taloudenhoitajaa sekä toimitussihteeriä – jos olet kiinnostunut näistä tai joistain muista toimista tai tunnet jonkun, joka
voisi olla kiinnostunut, ilmianna itsesi esimerkiksi puheenjohtajalle (jussi.heinamies@elisanet.fi), vanhalle taloudenhoitajalle Liisa Larjamolle tai päätoimittaja Liisa Tarjanteelle (tarjannel@gmail.com).

Vuoden 2020 ohjelmaa

Yhdistyksen toiminta jatkuu pääasiassa perinteisin toimin luentojen ja vierailujen muodossa.

Keskiviikkona 1.4. klo 16–20 yhdistys järjestää seminaarin Kansallisarkiston (Rauhankatu 17; tarkemmat saapumisohjeet luettavissa täältä https://arkisto.fi/fi/info/saapuminen) luentosalissa.

Luennoimassa Vienan Karjalan kieli- ja kulttuuriperinnöstä on mm. Miihkali Stepanov Haikolan etnokirjallisuusmuseosta, minkä lisäksi yhdistyksemme jäsen Immo Aakkula on luvannut esitellä arkistoa ennen luentoja.

Luvassa on myös pari vierailua helsinkiläisiin kulttuurikohteisiin, ensimmäisenä opastettu kierros Valokuvataiteen museon Vivian Maier -näyttelyyn keskiviikkona 4.3. klo 16–17. Tilaa on vain 25 nopeimmalle, joten ilmoittaudu pian puheenjohtajalle. Normaali sisäänpääsymaksu on 10 euroa ja alennettu 5 euroa, Museokortilla sisäänpääsy on ilmainen.

Samalla on mahdollisuus tutustua muihinkin museon näyttelyihin. Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1 G), sijaitsevalle museolle pääsee helpoiten raitiovaunulla numero 8 Kaapelitehtaan pysäkille. Lähin metroasema on Ruoholahden asema noin 600 metrin päässä. Myöhemmin keväälle on suunnitteilla myös visiitti Museoviraston kokoelmavarastoon Vantaan Hakkilaan.

Kevään kohokohtana on luvassa päiväretki Raaseporin suuntaan. Ohjelmaan on suunnitteilla vierailut niin Mustion kartanoon kuin Länsi-Uudenmaan ruukkikohteeseenkin. Alustava ajankohta retkelle on torstai 11.6. Koko päivän retken ohjelma tarkentuu vielä, mutta ilmoittautua voi jo
puheenjohtajalle tai sihteerille (yhdistys@kulttuuriperinto.org).

Syksyn ulkomaanretki (3.–6.9.) suuntautuu puolestaan tänä vuonna Viroon, jossa päästään tutustumaan paitsi Tartossa Aino Kallaksen taloon, jonka suojelemiseksi myös yhdistyksemme on tehnyt työtä, myös moniin muihin kulttuurihistoriallisesti merkittäviin paikkoihin. Ohessa liitteenä matkaohjelma ja lisätietoa syysretkestä.

Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous järjestetään perinteiseen tapaan touko–kesäkuun vaihteessa myöhemmin ilmoitettavassa paikassa.

Muuriankkurilaatat
Suomen Kulttuuriperinnön Tuki jakaa Muuriankkuri-laattoja huomionosoituksena tahoille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista. Nyt pyydämmekin jäsenistöltä ehdotuksia ja kommentteja sopivista huomionosoituksen arvoisista kohteista.
Ehdotuksia perusteluineen voi lähettää puheenjohtajalle tai sihteerille.

Tuki ry:n jäsenyys
Tule mukaan ja tuo ystäväsikin! Toivotamme tervetulleiksi yhdistyksemme uudet jäsenet! Jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostiviestin yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.org
Toimintaamme voi tutustua netissä http://www.kulttuuriperinnontuki.com

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n hallitus

PS. Suomen Kotiseutuliiton toiminnasta
Yhdistyksemme on Suomen Kotiseutuliiton jäsen. Sen toiminnasta kiinnostuneita innostetaan käymään heidän nettisivuillaan http://www.suomenkotiseutuliitto.fi, minne kausittain päivitetään heidän tapahtumiaan.

Jäsenkirje nro 2 24.4.2019

Jäsenkirje nro 2. 24.4.2019

Arvoisat Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenet!

Kulttuuriperinnön vuosi 2019 on lähtenyt mainiosti käyntiin ja jäsenistöä aktivoivaa ohjelmaa on monipuolisesti luvassa niin loppukevään ja kesän kuin jo syksyn alunkin osalta. Tässä kirjeessä kerrotaan näistä tulevista tapahtumista.

Vierailu Reitzin taidegalleriaan Töölössä 29.4.

Jo vielä huhtikuulle on luvassa yhdistyksen järjestämä tunnin mittainen opastettu kierros Reitzin säätiön taidemuseoon Apollonkatu 23 B 64:een maanantaina 29.4. klo 16. Museon kokoelmiin kuuluu niin kuuluisia Helene Schjerfbeckin maalauksia kuin runsas määrä hopea- ja muita arvoesineitä sekä aseitakin. Kierros on maksuton, mutta vaatii ennakkoilmoittautumisen, sillä mukaan mahtuu vain 25 vierasta. Vielä on kuitenkin tilaa, joten ilmoittaudu ihmeessä sähköpostitse sihteerille joko mikko.pt.koskela@gmail.com tai yhdistys@kulttuuriperinne.com.

Kruununhaan kävelykierros 13.5.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jussi Heinämies vie jäsenet kävelykierrokselle Kruununhakaan. Oikokadun pihakadulta klo 17.00 lähtevälle kierrokselle ei tarvita ennakkoilmoittautumista, joten ota vain ystäväsi ja perheesi mukaan ja tulkaa kuuntelemaan mielenkiintoisia tiedonmurusia kaupunginosan historiasta!

Sääntömääräinen yhdistyksen kevätkokous järjestetään 4.6. klo 17.30 alkaen Lahnalahden leikkipuiston talossa

Tervetuloa vaikuttamaan Kulttuuriperinnön Tuen kevätkokoukseen! Kevätkokous pidetään 4.6.2019 klo 17.30 alkaen Lahnalahden leikkipuiston talossa (Lauttasaarentie 40–42, 00200 Helsinki). Käsiteltävänä ovat sääntömääräiset asiat. Yhdistys tarjoaa kokouksen yhteydessä virvokkeita.

Ennen kokousta jäsenillä on mahdollisuus osallistua opastetulle kierrokselle Koneen Säätiön omistamassa Lauttasaaren kartanossa (Otavantie 10, 00200 Helsinki) klo 16–17. Tilaan on myös esteetön pääsy.

Kartano ja leikkipuisto sijaitsevat lähekkäin ja ovat saavutettavissa esimerkiksi metrolla (Lauttasaaren asema) tai busseilla 20 ja 21 (Lauttasaarentien tai Gyldénintien pysäkki).

Mä oksalla ylimmällä” – alkukesän retki Kangasalle 12.6.

Yhdistyksen kevään pääretki suuntautuu tänä vuonna Pirkanmaalle. Päiväretkenä keskiviikkona 12.6. suoritettava kierros starttaa klo 9.00 Helsingistä Kiasman edustalta, josta ryhmän oma bussi vie retkeilijät Rönnvikin viinitilan kautta Kangasalan kirkolle, jossa saadaan nauttia kesäisestä kirkkokonsertista klo 12.00 lähtien. Tätä seuraavat opastettu kierros Kangasalan museossa, ruokailu ravintola Paakarissa sekä opastetut kierrokset Kangasala-talossa sekä Liuksialan kartanossa. Paluumatkalla pysähdytään vielä Pälkäneen rauniokirkolla, jossa yhdistyksen oma jäsen Rauni Tiililä tarjoaa asiantuntevan opastuksen. Paluu Helsinkiin tapahtuu noin klo 20.00. Tarkempi ohjelma löytyy yhdistyksen Internet-sivuilta.

Ilmoittautumiset 23.5.2019 mennessä Ulla Tammelle, ulla.tammi@co.inet.fi tai tekstiviesti 040-5060976. Erityisesti on tärkeää, että merkitsette tiedonantoihin osallistujien nimet, yhteystiedot ja erityisruokavaliot. On toivottu, että matkalaisille voitaisiin lähettää osallistujalista: mikäli ette halua nimeänne listalle, pyydämme siitä ilmoittamaan. Jos ette tule bussiin, ottakaa yhteyttä.

Matka toteutuu, mikäli osallistujia on min. 30 henkeä, mukaan mahtuu max. 49 osallistujaa. Matkan hinta 80,00 euroa, museokortin haltijat 76,00 euroa, maksetaan 30.05.2019 mennessä yhdistyksen tilille Danske Bank FI52 8000 1001 8198 05.

Seminaareja ja tilaisuuksia

Lähiviikkoina on ohjelmassa myös useita Kulttuuriperinnön Tuen yhteistyöseurojen tilaisuuksia:

Keskiviikkona 15.5. klo 17–18.30 Helsingin kaupunginmuseo järjestää tiloissaan Aleksanterinkatu 16:ssa tilaisuuden Arkeologiaa ja kulttuuria maalla, merellä ja vesirajassa. Tilaisuudessa luennoivat Museoviraston ja Helsingin kaupunginmuseon asiantuntijat Helsingin vanhan tulli- ja pakkahuoneen arkeologisista kaivauksista, Helsingin edustalla sijaitsevan Itämeren ensimmäisen sukelluspuiston kehityksestä sekä uusista kohteista Adoptoi monumentti -toiminnassa.

Tiistaina 21.5. klo 15–18 Kansallismuseon ystävät järjestävät seminaarin aiheesta ”Suomenruotsalaisten asema vuoden 1919 Hallitusmuodossa”. Tilaisuus järjestetään keskuskirjasto Oodin Maijansalissa. Osoite on Töölönlahdenkatu 4. Luennoitsijoina ovat emeritusprofessori Nils Erik Villstrand ja kirjailija Aapo Roselius.

Maanantaina 27.5. klo 14–16.30 Aino Kallas seura, Tarton Suomi-seura sekä Suomen Kulttuuriperinnön Tuki järjestävät keskustelutilaisuuden Tarton Kallaste-talon kohtalosta ja tulevaisuudensuunnitelmista. Tapahtumapaikkana toimii Suomi-seuran kokoushuone Helsingissä, osoitteessa Mariankatu 8, 3. krs. Tavoitteena on koota yhteen laajemmin tahoja ja verkostoja, joilla olisi kiinnostusta talon tulevaisuuden käytön suunnittelemiseen. Toiveena on siten laaja ja monipuolinen osallistuminen – ilmoittaumiset ja mahdolliset lisätiedustelut voi
osoittaa Maarit Leskelä-Kärjelle, 
maarit.leskela@utu.fi, 050-5344627.

Syksyn ohjelmasta

Syksyn ohjelma tarkentuu kesän ja syksyn aikana, ja siitä tiedotetaankin tarkemmin sitten tulevissa jäsenkirjeissä, minkä lisäksi jäsenten kannattaa tarkkailla yhdistyksen nettisivuja osoitteessa https://kulttuuriperinnontuki.com/

Yhdistyksen syysretki Lappiin 1.–4.9. on jo varmistunut ja ilmoittautumisaika retkelle on päättynyt. Yhdistyksen hallitus on todennut tyytyväisenä jäsenistöltä löytyneen kiinnostusta retkeen, ja retki tulee epäilemättä olemaan menestyksekäs ja ikimuistoinen.

Raha-asioita

Hallitus muistuttaa yhdistyksen jäseniä maksamaan jäsenmaksunsa ensi tilassa, jos sitä ei ole vielä vuodelle 2019 tehnyt – tämä ei tietenkään koske ainaisjäseniä. Jäsenmaksut ovat välttämättömät pitääksemme yhdistyksen toiminnan rullaamassa ja ennen kaikkea pystyäksemme tekemään Muuriankkuri-lehteä, jonka numero 1/2019 onkin tällä hetkellä jo painossa.

Jos raha-asiat ovat muutoinkin lähellä sydäntäsi ja haluat olla mukana auttamassa yhdistyksen toiminnassa, voisit olla yhdistyksen seuraava rahastonhoitaja. Etsimme nimittäin nyt uutta tomeraa henkilöä täyttämään väistyvän rahastonhoitajan saappaat. Tehtävästä voi kysellä lisätietoja nykyiseltä rahastonhoitajalta Liisa Larjamolta: liisa.larjamo@welho.com tai 040 5032570.

Tuki ry:n jäsenyys

Tule mukaan ja tuo ystäväsikin! Toivotamme tervetulleiksi yhdistyksemme uudet jäsenet! Jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostiviestin yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.fi Toimintaamme voi tutustua netissä www.kulttuuriperinnontuki.com

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n hallitus

PS. Suomen Kotiseutuliiton toiminnasta

Yhdistyksemme on Suomen Kotiseutuliiton jäsen. Sen toiminnasta kiinnostuneita innostetaan käymään heidän nettisivuillaanwww.suomenkotiseutuliitto.fi, minne kausittain päivitetään heidän tapahtumiaan.

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenkirje 1 2019

Jäsenkirje nro 1. 18.2.2019

Arvoisat Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenet!

Mukavaa alkanutta vuotta kulttuuriperinnön saralla! Näin vuoden alussa on taas aika esitellä toimintaamme ja vuodelle 2019 suunniteltua ohjelmaa. Yhdistyksen syyskokouksessa 2018 tehtiin seuraavat valinnat yhdistyksen hallitukseen: uudeksi hallituksen jäseneksi, eroavan tilalle valittiin Wilhelm Nouro. Hallituksessa jatkavat erovuorossa olleet Liisa Larjamo ja Janne Ridanpää.  Todettiin, että yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa vuoden 2019 ajan kaksivuotiskauden loppuun Jussi Heinämies.

Kokonaisuudessaan hallituksen 2019 kokoonpano on seuraavanlainen: Jussi Heinämies (pj.), Visa Immonen (vpj.), Janne Ridanpää, Ulla Tammi, Wilhelm Nouro, Liisa Larjamo ja Iisa Aaltonen.

Toiminnantarkastajiksi vuodelle 2019 valittiin Matti Metsäranta ja Pirkko Metsäranta. Varatoiminnantarkastajaksi valittiin Olavi Larma.

Yhdistys on saanut uuden sihteerin – tervetuloa FM Mikko Koskela!

Jäsenmaksut 2019

Toiminnan toteutuksen edellytyksenä on maksetut jäsenmaksut. Erillistä jäsenmaksukuittia ei lähetetä, vaan tämä kirje on muistutus. Niitä, jotka vielä eivät ole maksaneet vuotuista jäsenmaksua, kehotetaan tekemään se mahdollisimman pian yhdistyksen tilille Danske Bank FI52 8000 1001 8198 05 viimeistään 15.3.2019. Mikäli olet yhdistyksen ainaisjäsen, muistutus ei tietenkään koske sinua.

Jäsenmaksuilla on mahdollista taata, että varat riittävät ainakin Muuriankkuri-lehtien (2 kpl/v.) taittoon, painatukseen ja postitukseen. Toimitustyö toteutetaan tällä hetkellä talkootyönä.

Jäsenmaksujen suuruudet ovat:

  • vuosijäsen 30 €
  • perhe- tai opiskelijajäsen 10 €
  • tukijäsen 100 € (vuosimaksu)
  • ainaisjäsen 300 € (kertamaksu)
  • yhteisöjäsen 200 € (vuosimaksu)

Jäsenmaksun maksamisesta huolehtiminen on jokaisen jäsenen omalla vastuulla. Jäsenet, joilla jäsenmaksu on maksamatta kahdelta vuodelta tullaan poistamaan jäsenrekisteristä, mikä tarkoittaa Muuriankkurin ja jäsenkirjeen lähettämisen lopettamista. Jos olet epävarma, oletko maksanut jäsenmaksun, asiaa voi tiedustella Liisa Larjamolta: liisa.larjamo@welho.com.

Kevätkauden 2019 ensi tapahtuma jo 27.2.2019

Yhdistyksen jäsenille on varattu kaksi opastettua kierrosta  Amos Rexiin belgialaisen taidemaalari René Magritten (1898–1967) töiden näyttelyyn – töitä nähtävillä ensimmäistä kertaa Suomessa. Surrealismin johtohahmona pidetty taiteilija on erityisesti tunnettu teoksistaan, joissa arkinen todellisuus käännetään päälaelleen; omena valtaa kokonaisen huoneen, ja nenä kääntyy piipuksi. Tuttu onkin yhtäkkiä hämmentävän vierasta.

Vierailut ovat keskiviikkona 27.2.2019, aiempi klo 14:00 ja myöhäisempi klo 15:30

Mukaan mahtuu kerralla 25 henkilöä. Ilmoittautumiset  pikaisesti 22.2. mennessä Liisa Tarjanteelle os. tarjannel@gmail.com tai tekstiviestillä 050-337 6917.  Yhdistys maksaa opastuksen, osallistujat pääsymaksun: aikuiset 15 €, eläkeläiset 10 € ja museokortilla 0 €. Tapaamme alakerrassa, tervetuloa mukaan!

Muu ohjelma keväällä 2019

Kevään ohjelmassa on Amos Rexin käynnin lisäksi mm. mahdollisuus osallistua Museoviraston seminaariin ”Kulttuuriperintö nyt”, joka pidetään Kansallismuseossa ke 6.3. klo 17–19 (vapaa pääsy). Toukokuulle  on suunniteltu Kruununhaan kulttuurikävelykierrosta (Jussi Heinämies). Yhdistyksen kevätkokous pidetään touko–kesäkuun vaihteessa. Tarkemmat tiedot ilmoitetaan myöhemmin.

Seuraava jäsenkirje ilmestyy mahdollisimman pian. Osoitetietojen epäselvyyksien ja päivittämisen takia tämä kirje menee valitettavasti pääosin sähköpostiosoitteisiin.
Lähetä ystävällisesti postiosoitteesi tiedot sihteeri Mikko Koskelalle osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.fi  tai mikko.pt.koskela@gmail.com, jotta jäsenrekisterin tiedot päivittyvät ja saat Muuriankkuri-lehden aikanaan.

Erikseen alla Lapin matkan 1.– 4.9.2019 ohjelma, johon pitäisi ilmoittautua 30.3. mennessä. Ilmoittautumiset matkalle tehdään MyHolidays Espoon Liisi Vasamalle liisi.vasama@myholidays.fi tai +358440219559.

Tietoa yhdistyksen ajankohtaisista asioista saat myös nettisivuilta:

http://www.kulttuuriperinnontuki.com

Tuki ry:n jäsenyys

Tule mukaan ja tuo ystäväsikin! Toivotamme tervetulleiksi yhdistyksemme uudet jäsenet! Jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostiviestin yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.fi Toimintaamme voi tutustua netissä www.kulttuuriperinnontuki.com

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n hallitus

Suomen Kotiseutuliiton toiminnasta

Yhdistyksemme on Suomen Kotiseutuliiton jäsen. Sen toiminnasta kiinnostuneita innostetaan käymään heidän nettisivuillaan www.suomenkotiseutuliitto.fi, minne kausittain päivitetään heidän tapahtumiaan.

Yhdistyksen jäsenkirje 1 2018

Jäsenkirje 1 / 21.1.2018

Arvoisat Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenet!

Mukavaa alkanutta vuotta kulttuuriperinnön saralla! Näin vuoden alussa on taas aika esitellä toimintaamme ja vuodelle 2018 suunniteltua ohjelmaa. Yhdistyksen syyskokouksessa 2017 tehtiin seuraavat valinnat yhdistyksen hallitukseen: uusiksi hallituksen jäseniksi, eroavien jäsenten tilalle valittiin Visa Immonen ja Iisa Aaltonen. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Jussi Heinämies. Kokonaisuudessaan hallituksen 2018 kokoonpano on seuraavanlainen: Jussi Heinämies (pj.), Visa Immonen (vpj.), Janne Ridanpää, Ulla Tammi, Ann-Mari Estlander, Liisa Larjamo ja Iisa Aaltonen.

Jäsenmaksut 2018

Toiminnan toteutuksen edellytyksenä ovat maksetut jäsenmaksut. Mikäli olet yhdistyksen ainaisjäsen, muistutus ei tietenkään koske sinua, mutta niitä, jotka eivät vielä ole maksaneet vuotuista jäsenmaksua, kehotetaan tekemään se mahdollisimman pian yhdistyksen tilille Danske Bank FI52 8000 1001 8198 05.

Näin on mahdollista taata, että varat riittävät ainakin Muuriankkuri-lehtien (2 kpl/v.) taittoon, painatukseen ja postitukseen. Toimitustyö toteutetaan tällä hetkellä talkootyönä.

Jäsenmaksujen suuruudet ovat:

  • vuosijäsen 30 €
  • perhe- tai opiskelijajäsen 10 €
  • tukijäsen 100 € (vuosimaksu)
  • ainaisjäsen 300 € (kertamaksu)
  • yhteisöjäsen 200 € (vuosimaksu)

Jäsenmaksun maksamisesta huolehtiminen on jokaisen jäsenen omalla vastuulla. Jäsenet, joilla jäsenmaksu on maksamatta kahdelta vuodelta tullaan poistamaan jäsenrekisteristä, mikä tarkoittaa Muuriankkurin ja jäsenkirjeen lähettämisen lopettamista. Jos olet epävarma, oletko maksanut jäsenmaksun, asiaa voi tiedustella taloudenhoitaja Liisa Larjamolta: liisa.larjamo@welho.com.

Ohjelmasta 2018

Retkistä 2018

Kevään kotimaan retken kohteena on tänä vuonna Lounais-Häme. Retki järjestetään viikolla 24. Tarkasta ajankohdasta ja yksityiskohtaisesta ohjelmasta tiedotetaan myöhemmin.

Yhdistyksen jokasyksyinen ulkomaanmatka suuntautuu Krakovaan ja Varsovaan 13.9.–16.9.2018. Matkaohjelmaan sisältyy muun muassa käynti Wawelin linnassa ja vierailu UNESCON maailmanperintölistalle kuuluvassa Wieliczkan suolakaivoksessa. Varsovassa ohjelmassa on esimerkiksi Varsovan kaupunkikiertoajelu ja käynti Chopinin jalanjäljillä Zelazowa Wolan kylässä. Yksityiskohtainen matkaohjelma ja matkan hinnoittelu on tämän kirjeen liitteenä sekä kotisivuillamme osoitteessa: www.kulttuuriperinnontuki.com. Ilmoittautumiset 31.3.2018 mennessä matkanjärjestäjä Liisi Vasamalle, liisi.vasama@myholidays.fi tai +358440219559.

Muu ohjelma keväällä 2018

Yhdistyksen jäsenille on varattu opastettu kierros Veljekset von Wright –näyttelyssä 8.2.2018 klo 16–17. Opastus on osallistujille maksuton, mutta jokaisen tulee kustantaa Ateneumin sisäänpääsymaksu (13 euroa). Museokortilla sisäänpääsy on maksuton. Opastukselle mahtuu mukaan 25 henkilöä. Kokoontuminen klo 15.45 Ateneumin aulassa, josta siirrytään ryhmänä kassalle. Ilmoittautumiset yhdistyksen sihteeri Iisa Aaltoselle viimeistään 6.2.2018 osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.fi.

Vierailu remontoituun Eduskuntataloon järjestetään 19.3.2018 klo 14.15. Opastetut kierrokset Eduskunnassa ovat osallistujille maksuttomia. Opastukselle mahtuu mukaan 25 osallistujaa. Kaikille Eduskunnan vieraille tehdään turvatarkastus, joka on samantapainen kuin lentokentillä. Turvatarkastuksesta lähetetään erilliset ohjeet ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautumiset yhdistyksen sihteeri Iisa Aaltoselle osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.fi 10.3.2018 mennessä.

Liisa Tarjanne vetää Etu-Töölön muistolaatoista kertovan kävelyn klo 10.4. klo 17.30 alkaen ja se kestää n. tunnin. Kävelylle lähdetään Sammonkadun ja Ilmarinkadun kulmasta. Kävely on osallistujille maksuton.

Sähköpostiosoitteet

Mikäli sait tämän kirjeen postitse, mutta sinulla on voimassa oleva sähköposti, pyydämme ystävällisesti ilmoittamaan sähköpostiosoitteesi yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.fi Sähköpostitse lähetetyt viestit säästävät yhdistyksen vähäisiä varoja jatkuvasti nousevissa postituskuluissa.

Tuki ry:n jäsenyys

Tule mukaan ja tuo ystäväsikin! Toivotamme tervetulleiksi yhdistyksemme uudet jäsenet! Jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostiviestin yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.fi Toimintaamme voi tutustua netissä www.kulttuuriperinnontuki.com

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n hallitus

PS. Suomen Kotiseutuliiton toiminnasta

Yhdistyksemme on Suomen Kotiseutuliiton jäsen. Sen toiminnasta kiinnostuneita innostetaan käymään heidän nettisivuillaan www.suomenkotiseutuliitto.fi, minne kausittain päivitetään heidän tapahtumiaan.

Tuki ry Jäsenkirje 3 2017

SUOMEN KULTTUURIPERINNÖN TUKI ry.   FRÄMJANDET AV KULTURARVET I FINLAND rf.     20.10.2017
Jäsenkirje 3/2017

Hyvät Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenet!

Tässä jäsenkirjeessä kerrotaan loppuvuoden 2017 ohjelmasta. Vuoden 2018 ohjelmasta tiedotetaan
tarkemmin alkuvuonna lähetettävässä jäsenkirjeessä.

Loppuvuoden ohjelmasta

Vierailu Puhelinmuseossa 30.10. klo 15.30 ja 17

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenille järjestetään kaksi opastettua kierrosta Puhelinmuseossa
maanantaina 30.10.2017 klo 15.30 ja 17.00. Kumpaankin ryhmään mahtuu 20 henkeä. Osallistumismaksu 5
euroa/henkilö maksetaan käteisellä paikan päällä. Puhelinmuseo sijaitsee Töölössä osoitteessa
Runeberginkatu 43.
Ilmoittautuminen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.fi tai yhdistyksen sihteeri Iisa
Aaltoselle 050 3599547 (vain tekstiviestillä) viimeistään perjantaina 27.10.2017.

Seminaari yhteistyössä Kansallismuseon Ystävät ry:n kanssa keskiviikkona 22.11. klo 17 Kansallismuseon
auditoriossa

Yhteistyö Kansallismuseon Ystävät ry:n kanssa jatkuu taas tänä syksynä seminaarilla Kansallismuseon
auditoriossa (Mannerheimintie 34) 22.11. klo 17 alkaen. Seminaari koostuu kahdesta esitelmästä, joiden
jälkeen yleisöllä on mahdollisuus kysymyksiin ja keskusteluun. Mikko-Olavi Seppälä käsittelee
esitelmässään Helsingin 1920-luvun historiaa. Toisen esitelmän aihe varmistuu myöhemmin. Tilaisuus on
maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Tervetuloa mukaan!

Yhdistyksen syyskokous pidetään viikolla 48. Virallinen kokouskutsu julkaistaan Muuriankkurissa
2/2017.

Sähköpostiosoitteet

Mikäli sait tämän kirjeen postitse, mutta sinulla on voimassa oleva sähköposti, pyydämme ystävällisesti
ilmoittamaan sähköpostiosoitteesi yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.fi. Sähköpostitse
lähetetyt viestit säästävät yhdistyksen vähäisiä varoja jatkuvasti nousevissa postituskuluissa.

Joululahjavinkki: Tuki ry:n jäsenyys

Tule mukaan ja tuo ystäväsikin! Tuki ry:n jäsenyys on erinomainen joululahja, josta riittää iloa pitkään.
Jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostiviestin yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.fi
Toimintaamme voi tutustua netissä http://www.kulttuuriperinnontuki.com.

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n hallitus

PS. Suomen Kotiseutuliiton toiminnasta
Yhdistyksemme on Suomen Kotiseutuliiton jäsen. Sen toiminnasta kiinnostuneita innostetaan käymään
heidän nettisivuillaan http://www.suomenkotiseutuliitto.fi, minne kausittain päivitetään heidän tapahtumiaan.

Tuki ry:n jäsenkirje 1/2017

SUOMEN KULTTUURIPERINNÖN TUKI ry.

FRÄMJANDET AV KULTURARVET I FINLAND rf.

Jäsenkirje 1 / 15.2.2017

Arvoisat Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenet!

Mukavaa alkanutta vuotta kulttuuriperinnön saralla! Näin vuoden alussa on taas aika esitellä toimintaamme ja vuodelle 2017 suunniteltua ohjelmaa. Yhdistyksen syyskokouksessa 2016 tehtiin seuraavat valinnat yhdistyksen hallitukseen: uusiksi hallituksen jäseniksi, eroavien jäsenten tilalle valittiin Janne Ridanpää ja Jussi Heinämies. Kari-Paavo Kokin todettiin jatkavan puheenjohtajana.

Jäsenmaksut 2017

Toiminnan toteutuksen edellytyksenä ovat maksetut jäsenmaksut. Mikäli olet yhdistyksen ainaisjäsen, muistutus ei tietenkään koske sinua, mutta niitä, jotka eivät vielä ole maksaneet vuotuista jäsenmaksua, kehotetaan tekemään se mahdollisimman pian yhdistyksen tilille Danske Bank FI52 8000 1001 8198 05.

Näin on mahdollista taata, että varat riittävät ainakin Muuriankkuri-lehtien (2 kpl/v.) taittoon, painatukseen ja postitukseen. Toimitustyö toteutetaan tällä hetkellä talkootyönä.

Jäsenmaksujen suuruudet ovat:

  • vuosijäsen 30 €
  • perhe- tai opiskelijajäsen 10 €
  • tukijäsen 100 € (vuosimaksu)
  • ainaisjäsen 300 € (kertamaksu)
  • yhteisöjäsen 200 € (vuosimaksu)

Jäsenmaksun maksamisesta huolehtiminen on jokaisen jäsenen omalla vastuulla. Jäsenet, joilla jäsenmaksu on maksamatta kahdelta vuodelta tullaan poistamaan jäsenrekisteristä, mikä tarkoittaa Muuriankkurin ja jäsenkirjeen lähettämisen lopettamista. Jos olet epävarma, oletko maksanut jäsenmaksun, asiaa voi tiedustella taloudenhoitaja Liisa Larjamolta: liisa.larjamo@welho.com.

Ohjelmasta 2017

Kevätkokous 2017

Yhdistyksen kevätkokous pidetään tiistaina 6.6. 2017 Lapinlahden Lähteellä, Lapinlahdentie 1, Helsinki.

Kokouskutsu ja täsmennetty ohjelma julkaistaan Muuriankkuri-lehden numerossa 1/2017.

Retkistä 2017

Kotimaan retken kohteena on Kymenlaakso, jossa tutustumme ainakin Verlan tehdasmuseoon ja Valkealan kartanoon 30.5.2017. Retken yksityiskohtainen ohjelma ja lisätiedot retkestä ilmoittautumistietoineen julkaistaan Muuriankkuri-lehden numerossa 1/2017.

Tämän vuoden ulkomaanmatka järjestetään Riikaan 7.9.–10.9.2017. Ohjelmaan sisältyy muun muassa kaupunkikierros Riiassa, tutustuminen Rundale-linnaan ja museoon ja käynti Jurmalan merenrantakaupungissa. Yksityiskohtainen matkaohjelma on tämän kirjeen liitteenä sekä kotisivuillamme osoitteessa: . Maajärjestelyjen hinta/henkilö 470 euroa, edellyttäen että osallistujia on 25 henkeä. Lennot 210 e/henkilö. Ilmoittautuminen 31.3.2017 mennessä MyHolidayn Liisi Vasamalle liisi.vasama@myholidays.fi tai 044 0219559.

Muu ohjelma keväällä 2017

Vierailu Luther-kirkossa ja Joutsen apteekissa 28.2. klo 17

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry rakennutti K.A.Wreden suunnitteleman rukoushuoneen Helsinkiin os. Fredrikinkatu 42 vuonna 1894. Myöhemmin kiinteistö pääsi huonoon kuntoon ja Sley ry myi kiinteistön. Vuodesta 1995 lähtien entisessä kirkossa toimi lukuisia eri ravintoloita, joista kukin vuorollaan turmeli kirkon sisätiloja. Vuonna 2014 Sley ry osti kirkon takaisin ja aloitti huomattavat kunnostustyöt. Toukokuussa 2016 avattu uudistettu kirkko on ehdolla ”Europa Nostra” tunnustuksen saajaksi. Korjaustyöstä vastannut arkkitehti Maria Ailio esittelee kirkon 28.2. 2017 klo 17.

Kirkosta jatkamme kulman taakse korttelin toiselle puolelle os. Lapinlahdenkatu 1 Joutsen apteekkiin klo 18. Apteekkari Mattila esittelee ainutlaatuista hyvin säilytettyä apteekkia, jonka kohtalo on uhattuna. Tervetuloa mukaan molempiin tai vain toiseen! Ilmoittautuminen suotavaa: tarjannel.gmail.com tai 050 337 6917 Liisa Tarjanne.

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki oli mukana ”Kulttuuriympäristö ja kansalainen” –hankkeessa, jossa selvitettiin ensimmäistä kertaa valtakunnan tasolla kolmannen sektorin kulttuuriympäristötoimijoiden työtä. Hankkeen päävastuullinen toteuttaja oli Suomen Kotiseutuliitto ja raportin tuottamisessa oli mukana ohjausryhmä, johon kuuluivat Kotiseutuliiton lisäksi Helsingin kaupunginosayhdistykset ry Helka, Maa- ja kotitalousnaiset, Maaseudun Sivistysliitto, Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry (edustajana Liisa Tarjanne), Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry, Suomen luonnonsuojeluliitto ja Suomen Omakotiliitto.

Selvitys toi esiin vapaaehtoistyön yllättävän määrän, haasteet ja toimijoiden tuki-, tieto- ja koulutustarpeet. Selvityksen julkistaminen on  maanantaina 27.2. klo 14.45-16.00 ympäristöministeriön Pankkisalissa (Aleksanterinkatu 7, Helsinki). Tilaisuuteen voi ilmoittautua 22.2. mennessä Kotiseutuliiton tapahtumakalenterissa ja Kulttuuriymparistomme.fi-palvelun tapahtumakalenterissa.

Puurakentamisesta ja –rakennusten korjaamisesta kiinnostuneille on tarjolla tilaisuus

6.3. klo 18 Hietarannan korjatussa paviljongissa Töölön kylätalossa osoitteessa Hiekkarannantie 9, bussi 24. Aiheesta puhuvat yhdistyksemme jäsen arkkitehti Panu Kaila keskittyen korjaamiseen ja arkkitehti, puuseppä Lars Mattila otsikolla ”Puurakennusten tulevaisuus”. Tervetuloa – tilaisuus on avoin kaikille! Järjestää Töölön Kylätalon Ystävät ry.

Keskiviikkona 5.4. klo 17 tutustumme tutkija Pertti Hakalan johdolla Kansallisarkiston Pro Finlandia – Suomen tie itsenäisyyteen. Näkökulma: Ruotsi, Tanska, Norja ja Islanti -näyttelyyn (Rauhankatu 17, Helsinki). Ilmoittautumiset yhdistyksen sihteeri Iisa Aaltoselle osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.fi. Kierrokselle mahtuu mukaan 25 henkeä.

Osallistuminen näihin muun ohjelman tilaisuuksiin on maksutonta.

Sähköpostiosoitteet

Mikäli sait tämän kirjeen postitse, mutta sinulla on voimassa oleva sähköposti, pyydämme ystävällisesti ilmoittamaan sähköpostiosoitteesi yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperintö.fi Sähköpostitse lähetetyt viestit säästävät yhdistyksen vähäisiä varoja jatkuvasti nousevissa postituskuluissa.

Tuki ry:n jäsenyys

Tule mukaan ja tuo ystäväsikin! Toivotamme tervetulleiksi yhdistyksemme uudet jäsenet! Jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostiviestin yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.fi Toimintaamme voi tutustua netissä www.kulttuuriperinnontuki.com

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n hallitus

PS. Suomen Kotiseutuliiton toiminnasta

Yhdistyksemme on Suomen Kotiseutuliiton jäsen. Sen toiminnasta kiinnostuneita innostetaan käymään heidän nettisivuillaan www.suomenkotiseutuliitto.fi, minne kausittain päivitetään heidän tapahtumiaan.

Yhdistyksen jäsenkirje 3 2016

1.11.2016

Hyvät Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenet!
Tässä jäsenkirjeessä kerrotaan loppuvuoden ohjelmasta. Vuoden 2017 ohjelmasta tiedotetaan alkuvuonna
lähetettävässä jäsenkirjeessä.

Loppuvuoden ohjelmasta 1700-lukua käsittelevä seminaari 15.11. klo 18 Kansallismuseon auditoriossa
Yhteistyö Kansallismuseon Ystävät ry:n kanssa jatkuu tänä syksynä 1700-lukua käsittelevällä seminaarilla
Kansallismuseon auditoriossa (Mannerheimintie 34) 15.11.
Seminaarin ensimmäisen esityksen pitää FT Riitta Koskinen aiheesta ”1700-luvun kartanoarkkitehtuuri:
esimerkkitapauksia Christian Friedrich Schröderin arkkitehtuurista”.

Illan toinen esitelmöijä on FM Magdalena af Hällström, joka esitelmöi otsikolla ”Viapori, Augustin Ehrensvärd ja Kustaa III”.

Esitelmien välissä pidetään pieni tauko. Tilaisuus on maksuton. Tervetuloa mukaan!

Yhdistyksen syyskokous 29.11. klo 18.15 Diakonissalaitoksella
Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n syyskokous pidetään 29.11.2015 klo 18.15 Helsingin
Diakonissalaitoksen Aurora-salissa. Syyskokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.

Vierailu aloitetaan tutustumisella Diakonissalaitoksen museoon, kirkkoon ja Aurora-saliin klo 17.00 alkaen.
Tilaisuus on avoin myös ei-jäsenille.
Ohje Helsingin Diakonissalaitokselle saapumiseen: sisäänkäynti joko
Alppikadun tai Helsinginkadun portista, suunta kohti Päärakennusta (pihan opastekartassa kirjain A).
Sisäänkäynti ovesta, jonka yläpuolella lukee teksti Sairaala / Sjukhus.

Sähköpostiosoitteet
Mikäli sait tämän kirjeen postitse, mutta sinulla on voimassa oleva sähköposti, pyydämme ystävällisesti
ilmoittamaan sähköpostiosoitteesi yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperintö.fi Sähköpostitse
lähetetyt viestit säästävät yhdistyksen vähäisiä varoja jatkuvasti nousevissa postituskuluissa.

Tuki ry:n jäsenyys
Tule mukaan ja tuo ystäväsikin! Jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostiviestin yhdistyksen osoitteeseen
yhdistys@kulttuuriperinto.fi Toimintaamme voi tutustua netissä http://www.kulttuuriperinnontuki.com.

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n hallitus

PS. Suomen Kotiseutuliiton toiminnasta
Yhdistyksemme on Suomen Kotiseutuliiton jäsen. Sen toiminnasta kiinnostuneita innostetaan käymään
heidän nettisivuillaan http://www.suomenkotiseutuliitto.fi, minne kausittain päivitetään heidän tapahtumiaan.

 

Yhdistyksen jäsenkirje 2/2016

10.8.2016

Jäsenkirje 2/2016

Hyvät Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenet!

Yhdistyksen toiminta jatkuu entiseen malliin syksyllä 2016. Tässä jäsenkirjeessä kerromme alkusyksyn retkistä. Ohjelmamme muotoutuu vielä, joten loppusyksyn tarkasta ohjelmasta ilmoitetaan myöhemmin.

Loppukesän ja alkusyksyn 2016 ohjelmasta

Iltapäiväretki Tuusulaan Rantatien kulttuurikohteisiin 31.8.2016

Tervetuloa omatoimiselle taideretkelle Tuusulaan keskiviikkona 31.8. 2016! Jokainen huolehtii omatoimisesti matkastaan ja omalla autolla lähtevät tarjoavat toivottavasti kyytiä autottomille.

Tapaaminen ja aloitus on Ainolassa klo 13, osoite Ainolankatu 04400 Järvenpää. Opastuskierros talossa kestää vajaan tunnin, jonka jälkeen on varattu aikaa puutarhassa kiertämiseen. Puutarhassa on Sibeliusten hauta ja saunarakennus. Vierailun yhteyteen Café Aulikseen (entinen talonmiehen asunto) on järjestetty kahvitus: kahvi/tee ja mustikkapiirakka.

index

Ainola 3

Ainola 2

 

 

 

 

 

Lähtö Ainolasta klo 14.30 ja siirtyminen Halosenniemeen, jossa parin vuoden takaa tuttu oppaamme Tuula Vartiainen tutustuttaa meidät näyttelyyn Kesän taikaa – Pekka Halosen ja aikalaisten taidetta klo 14.45 – 16.00.

300px-Halosenniemi

Halosenniemi 3

Halosenniemi 2

 

 

 

 

 

 

 

Halosenniemestä jatkamme Erkkolaan, J.H. Erkon taiteilijakotiin, jonka pihalla Tuula-oppaamme kertoo Erkosta ja rakennuksesta. Erkkolassa aloitamme klo 16.30 ja tutustumme näyttelyyn Tuhat ja yksi yötä – Idän hurmaa kuvitustaiteessa. Esillä Rudolf Koivun, Martta Wendelinin, Venny Soldan-Brofeldtin yms., satumaisia kuvituksia Amerin Kulttuurisäätiön, Otavan, WSOY:n ja Tuusulan taidemuseon kokoelmista. Näyttelyn jälkeen innokkaimmat voivat vielä käydä naapurissa Aleksis Kiven kuolinmökissä, jonne pääsee Erkkolan lipulla.

ErkkolaTIFF: 3392x4999px, 400ppi, 48,5M

Erkkola 3

 

 

 

 

 

 

 

On esitetty toivomus jäädä joukolla ruokailemaan ja ne keille sopii, voisivat jäädä Krapihoviin syömään omaan tahtiin. Kerro halukkuutesi ilmoittautuessasi! Osallistumismaksu on 30 € ja se sisältää pääsymaksut, kahvituksen ja opastukset. Museokortilla pääsee kaikkiin kohteisiin ja silloin osallistumismaksu on 10 €. Mukaan mahtuu 25 henkeä.

Ilmoittaudu ajoissa, viimeistään 22.8. os Liisa Tarjanne, tarjannel@gmail.com tai tekstiviestillä puh 050-337 6917. Kerro ilmoittautuessasi, voitko tarjota kyydin vai tarvitsetko kyydin. Ilmoita myös, onko sinulla museokortti sisäänpääsyyn ja olisitko kiinnostunut jäämään Krapihoviin syömään.

Osallistumismaksut kerätään paikan päällä ja maksetaan museoille saman tien – varaathan tasarahan!

Kävelykierros Hietaniemen hautausmaalla 15.9.2016

Hietaniemen hautausmaa 5Hietaniemen hautausmaa 3Hietaniemen hautausmaa 4Hietaniemen hautausmaa 2

 

 

 

 

 

Syyskuussa vietetään Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä teemalla ”Porukan paikat, yhteiset ympäristöt”. Teemaan liittyen jäsenistölle järjestetään kävelykierros Hietaniemen hautausmaan vanhalla puolella torstaina 15.9. klo 18 alkaen. Kierroksen kesto on noin kaksi tuntia, hinta/hlö on 10 euroa. Opastukselle mahtuu mukaan 30 henkilöä. Ilmoittautumiset yhdistyksen sihteeri Iisa Aaltoselle osoitteeseen iisa.aaltonen@helsinki.fi tai tekstiviestillä numeroon 050 3599547.

Muistutus: Loviisan Wanhat Talot 27.8.–28.8.2016

Loviisan wanhat talot

Vanhoista puutaloista kiinnostuneille suosittelemme vierailua Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa elokuun viimeisenä viikonloppuna. Tapahtumassa yli satavuotiaissa puutaloissa sijaitsevat yksityiskodit avataan yleisölle.

 

 


Alustavasti loppusyksyn ohjelmasta

Seminaari 15.11. klo 18 alkaen Kansallismuseon auditoriossa
Yhteistyö Kansallismuseon Ystävät ry:n kanssa jatkuu syksyllä 1700-lukua käsittelevällä seminaarilla Kansallismuseon auditoriossa. Varmistuneet luennoitsijat ja luentojen aiheet ilmoitetaan syksyn Muuriankkurissa. Tilaisuus on maksuton. Tervetuloa mukaan!

Kansallismuseo 3Kansallismuseo 2

 

 

 

 

 

 

Sähköpostiosoitteet

Mikäli sait tämän kirjeen postitse, mutta sinulla on voimassa oleva sähköposti, pyydämme ystävällisesti ilmoittamaan sähköpostiosoitteesi yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperintö.fi Sähköpostitse lähetetyt viestit säästävät yhdistyksen vähäisiä varoja jatkuvasti nousevissa postituskuluissa.

Tuki ry:n jäsenyys

Tule mukaan ja tuo ystäväsikin! Jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostiviestin yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.fi Toimintaamme voi tutustua netissä www.kulttuuriperinnontuki.com.

Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n hallitus

PS. Suomen Kotiseutuliiton toiminnasta

Yhdistyksemme on Suomen Kotiseutuliiton jäsen. Sen toiminnasta kiinnostuneita innostetaan käymään heidän nettisivuillaan www.suomenkotiseutuliitto.fi, minne kausittain päivitetään heidän tapahtumiaan.