Hyvät Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenet!
Uusi vuosi on päässyt hyvään vauhtiin ja myös yhdistyksen toiminta aktivoituu jälleen. Luvassa on tapahtumia ja retkiä niin keväälle kuin syksylle. Yhdistyksen syyskokouksessa 2019 uusiksi hallituksen jäseniksi eronneiden tilalle valittiin Matti Metsäranta ja Liisa Vainio. Hallituksessa jatkaa erovuorossa ollut Visa Immonen. Todettiin, että yhdistyksen puheenjohtajana jatkaa seuraavan kaksivuotiskauden ajan Jussi Heinämies.
Kokonaisuudessaan hallituksen 2020 kokoonpano on seuraavanlainen: Jussi Heinämies (pj.), Visa Immonen (vpj.), Liisa Larjamo, Matti Metsäranta, Wilhelm Nouro, Janne Ridanpää ja Liisa Vainio.
Yhdistyksen sihteerinä jatkaa Mikko Koskela ja Muuriankkuri-lehden päätoimittajana Liisa Tarjanne. Toiminnantarkastajiksi vuodelle 2020 valittiin Iisa Aaltonen ja Ulla Tammi. Varatoiminnantarkastajiksi valittiin Irma Tigerstedt ja Peter Tigerstedt.
Syyskokouksessa valittiin myös Suomen Kulttuuriperinnön Tuen ensimmäiset kunniajäsenet. Hallituksen esityksestä jäsenistö nimesi kunniajäseniksi korvaamatonta työtä suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimisen eteen tehneet jäsenet Pekka Kärki, Pirkko Metsäranta, Liisa Tarjanne sekä Peter Tigerstedt.
Jäsenyys ja jäsenmaksut 2020
Toiminnan toteutuksen edellytyksenä on maksetut jäsenmaksut. Erillistä jäsenmaksukuittia ei lähetetä, vaan tämä kirje on muistutus. Niitä, jotka vielä eivät ole maksaneet vuotuista jäsenmaksua, kehotetaan tekemään se mahdollisimman pian yhdistyksen tilille Danske Bank FI52
8000 1001 8198 05 viimeistään 22.3.2020.
Mikäli olet yhdistyksen ainais- tai kunniajäsen, muistutus ei tietenkään koske sinua.
Jäsenmaksuilla on mahdollista taata, että varat riittävät ainakin Muuriankkuri-lehtien (2 kpl/v.) taittoon, painatukseen ja postitukseen. Toimitustyö toteutetaan tällä hetkellä talkootyönä.
Jäsenmaksujen suuruudet ovat:
vuosijäsen 30 €
perhe- tai opiskelijajäsen 10 €
tukijäsen 100 € (vuosimaksu)
ainaisjäsen 300 € (kertamaksu)
yhteisöjäsen 200 € (vuosimaksu)
Jäsenmaksun maksamisesta huolehtiminen on jokaisen jäsenen omalla vastuulla. Jäsenet, joilla jäsenmaksu on maksamatta kahdelta vuodelta tullaan poistamaan jäsenrekisteristä, mikä tarkoittaa Muuriankkurin ja jäsenkirjeen lähettämisen lopettamista. Jos olet epävarma, oletko maksanut jäsenmaksun, asiaa voi tiedustella Liisa Larjamolta: liisa.larjamo@welho.com.
Jäsenet ovat yhdistyksen tärkein voimavara, niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin. Jos tunnet kulttuuriperinnöstä kiinnostuneita ystäviä tai sukulaisia, houkuttele ihmeessä heidätkin mukaan toimintaan. Jos haluat tehdä enemmän yhdistyksen eteen, löytyy sen parista aina tekemistä aktiivisille henkilöille. Erityisesti yhdistys etsii tällä hetkellä taloudenhoitajaa sekä toimitussihteeriä – jos olet kiinnostunut näistä tai joistain muista toimista tai tunnet jonkun, joka
voisi olla kiinnostunut, ilmianna itsesi esimerkiksi puheenjohtajalle (jussi.heinamies@elisanet.fi), vanhalle taloudenhoitajalle Liisa Larjamolle tai päätoimittaja Liisa Tarjanteelle (tarjannel@gmail.com).
Vuoden 2020 ohjelmaa
Yhdistyksen toiminta jatkuu pääasiassa perinteisin toimin luentojen ja vierailujen muodossa.
Keskiviikkona 1.4. klo 16–20 yhdistys järjestää seminaarin Kansallisarkiston (Rauhankatu 17; tarkemmat saapumisohjeet luettavissa täältä https://arkisto.fi/fi/info/saapuminen) luentosalissa.
Luennoimassa Vienan Karjalan kieli- ja kulttuuriperinnöstä on mm. Miihkali Stepanov Haikolan etnokirjallisuusmuseosta, minkä lisäksi yhdistyksemme jäsen Immo Aakkula on luvannut esitellä arkistoa ennen luentoja.
Luvassa on myös pari vierailua helsinkiläisiin kulttuurikohteisiin, ensimmäisenä opastettu kierros Valokuvataiteen museon Vivian Maier -näyttelyyn keskiviikkona 4.3. klo 16–17. Tilaa on vain 25 nopeimmalle, joten ilmoittaudu pian puheenjohtajalle. Normaali sisäänpääsymaksu on 10 euroa ja alennettu 5 euroa, Museokortilla sisäänpääsy on ilmainen.
Samalla on mahdollisuus tutustua muihinkin museon näyttelyihin. Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1 G), sijaitsevalle museolle pääsee helpoiten raitiovaunulla numero 8 Kaapelitehtaan pysäkille. Lähin metroasema on Ruoholahden asema noin 600 metrin päässä. Myöhemmin keväälle on suunnitteilla myös visiitti Museoviraston kokoelmavarastoon Vantaan Hakkilaan.
Kevään kohokohtana on luvassa päiväretki Raaseporin suuntaan. Ohjelmaan on suunnitteilla vierailut niin Mustion kartanoon kuin Länsi-Uudenmaan ruukkikohteeseenkin. Alustava ajankohta retkelle on torstai 11.6. Koko päivän retken ohjelma tarkentuu vielä, mutta ilmoittautua voi jo
puheenjohtajalle tai sihteerille (yhdistys@kulttuuriperinto.org).
Syksyn ulkomaanretki (3.–6.9.) suuntautuu puolestaan tänä vuonna Viroon, jossa päästään tutustumaan paitsi Tartossa Aino Kallaksen taloon, jonka suojelemiseksi myös yhdistyksemme on tehnyt työtä, myös moniin muihin kulttuurihistoriallisesti merkittäviin paikkoihin. Ohessa liitteenä matkaohjelma ja lisätietoa syysretkestä.
Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous järjestetään perinteiseen tapaan touko–kesäkuun vaihteessa myöhemmin ilmoitettavassa paikassa.
Muuriankkurilaatat
Suomen Kulttuuriperinnön Tuki jakaa Muuriankkuri-laattoja huomionosoituksena tahoille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet suomalaisen kulttuuriperinnön vaalimista. Nyt pyydämmekin jäsenistöltä ehdotuksia ja kommentteja sopivista huomionosoituksen arvoisista kohteista.
Ehdotuksia perusteluineen voi lähettää puheenjohtajalle tai sihteerille.
Tuki ry:n jäsenyys
Tule mukaan ja tuo ystäväsikin! Toivotamme tervetulleiksi yhdistyksemme uudet jäsenet! Jäseneksi voi liittyä lähettämällä sähköpostiviestin yhdistyksen osoitteeseen yhdistys@kulttuuriperinto.org
Toimintaamme voi tutustua netissä http://www.kulttuuriperinnontuki.com
Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n hallitus
PS. Suomen Kotiseutuliiton toiminnasta
Yhdistyksemme on Suomen Kotiseutuliiton jäsen. Sen toiminnasta kiinnostuneita innostetaan käymään heidän nettisivuillaan http://www.suomenkotiseutuliitto.fi, minne kausittain päivitetään heidän tapahtumiaan.