Tuki ry:n jäsenkirje 2/2020

13.6.2020

Hyvät Suomen Kulttuuriperinnön Tuki ry:n jäsenet!
Poikkeuksellinen kevät on kääntynyt kesäksi, ja vähitellen muun Suomen mukana myös
Kulttuuriperinnön Tuki pyrkii palauttelemaan toimintaansa.
Tässä jäsenkirjeessä kerrotaan yhdistyksen tulevasta syksystä, johon onkin kertynyt tavallistakin runsaammin toimintaa.

Yhdistyksen kevätkokous
Johtuen koronaviruksen aiheuttamista rajoituksista ja epävarmuudesta on yhdistyksen hallitus
päättänyt siirtää kevätkokouksen järjestettäviksi alkusyksystä, jotta mahdollisimman moni
yhdistyksen jäsen voi helposti ja turvallisesti siihen ottaa osaa. Hallituksen esityksen 45/2020
(OM/2020/58) nojalla yhdistysten lakisääteiset ja sääntömääräiset kokoukset voidaan siirtää
syyskuun loppuun asti.
Kevätkokous pyritään järjestämään 2.9.2020, mahdollisuuksien mukaan Kansallisarkistossa klo
16 alkaen. Kokouksen yhteydessä on tarkoitus järjestää Karjala-aiheinen seminaari, jos yleiset
olosuhteet sekä luonnollisesti yhä elävät järjestelyt sen mahdollistavat.
Yhdistyksen hallitus tiedottaa vielä myöhemmin kesän aikana kokouksen ajasta, paikasta sekä mahdollisista
erityisjärjestelyistä.

Kevätkokouksessa käsitellään ainakin seuraavat sääntöjen mukaiset asiat:
 Hallituksen antama toimintakertomus sekä tilinpäätös ja toiminnantarkastajien kertomus
vuodelta 2019
 Toimintakertomuksen vahvistaminen sekä vastuuvapauden myöntäminen vastuuvelvollisille
 Vuoden 2021 alussa erovuorossa olevien hallituksen jäsenten toteaminen
(OM:n tiedote: https://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/1410853/yhtioille-jayhdistyksille-mahdollisuus-myohentaa-vuosikokouksiaan)

Kotimaan kesäretki Länsi-Uudellemaalle
Myös keväälle suunniteltu yhdistyksen päiväretki Raaseporin suuntaan on vallitsevien olojen vuoksi
siirtynyt elokuun lopulle – tarkka ajankohta määräytyy muun ohjelman selvitessä. Ohjelmaan on
suunnitteilla vierailut niin Mustion kartanoon kuin Länsi-Uudenmaan ruukkikohteeseenkin.
Retkelle voi ilmoittautua puheenjohtajalle (jussi.heinamies@elisanet.fi) – riittävä
ennakkoilmoittautuminen on edellytyksenä retken toteutumiselle.
Tarkempaan ohjelmaan, joka toki voi vielä olosuhteista riippuen muuttua, voi tutustua Muuriankkuri-lehden vuoden ensimmäisen
numeron lopusta.

Kulttuuriperinnön Tuen matka Viroon 3.–6.9.
Syyskuun alussa on luvassa yhdistyksen perinteinen ulkomaan syysretki, joka tänä vuonna
suuntautuu Viroon. Nelipäiväisen retken, johon sisältyy tutustumista niin historialliseen Tarttoon
kuin myös Tallinnan modernimpiin nähtävyyksiin. Hintaa matkalle tulee 675 euroa edellyttäen 25
osanottajaa, ja matka toteutuu, mikäli vähintään 15 osallistujaa ilmoittautuu mukaan.

Ilmoittautumiset kesäkuun aikana joko sähköpostitse liisi.vasama@myholidays.fi tai puhelimitse
0440219559.

Jäsenyys ja jäsenmaksut 2020
Hallitus muistuttaa yhdistyksen jäseniä maksamaan jäsenmaksunsa ensi tilassa, jos sitä ei ole vielä
vuodelle 2020 tehnyt – tämä ei tietenkään koske ainais- ja kunniajäseniä. Jäsenmaksut ovat
välttämättömät pitääksemme yhdistyksen toiminnan rullaamassa ja ennen kaikkea pystyäksemme
tekemään Muuriankkuri-lehteä, jonka vuoden 2020 ensimmäinen numero on laitettu jo postiin
jäsenille.

Jos et vielä jäsenmaksua ole suorittanut, voit sen yhä tehdä maksamalla jäsenmaksun yhdistyksen
tilille Danske Bank FI52 8000 1001 8198 05 mahdollisimman pian.
Tarkemmat ohjeet jäsenmaksusta löytyvät yhdistyksen Internet-sivuilta osoitteesta:

Jäsenyys


Jos olet epävarma, oletko maksanut jäsenmaksun, asiaa
voi tiedustella Liisa Larjamolta: liisa.larjamo@welho.com

Jäsenet ovat yhdistyksen tärkein voimavara, niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin. Jos tunnet
kulttuuriperinnöstä kiinnostuneita ystäviä tai sukulaisia, houkuttele ihmeessä heidätkin mukaan
toimintaan. Jos haluat tehdä enemmän yhdistyksen eteen, löytyy sen parista aina tekemistä
aktiivisille henkilöille. Erityisesti nyt on yhdistyksellä kova tarve uudistaa toimitsijakenttäänsä ja se
etsii tällä hetkellä niin taloudenhoitajaa, Muuriankkurin toimitussihteeriä kuin sihteeriäkin –
jos olet kiinnostunut näistä tai joistain muista toimista tai tunnet jonkun, joka voisi olla
kiinnostunut, ilmianna itsesi esimerkiksi puheenjohtajalle, vanhalle taloudenhoitajalle Liisa
Larjamolle, päätoimittaja Liisa Tarjanteelle (tarjannel@gmail.com) tai vanhalle sihteerille Mikko
Koskelalle (mikko.pt.koskela@gmail.com).

Vuoden 2020 ohjelmaa
Alkusyksylle on ohjelmaa luvassa runsain mitoin, mutta myös loppuvuodelle yhdistys pyrkii
järjestämään toimintaa esimerkiksi erilaisten vierailujen muodossa. Jos sinulla on hyviä ideoita,
millaista toimintaa yhdistys voisi järjestää, tai olisit itse kiinnostunut sellaista vetämään, älä epäröi
ottaa yhteyttä hallitukseen ja jakaa ajatuksiasi!

Ympäristöministeriössä uudistetaan parhaillaan maankäyttö- ja rakennuslainsäädäntöä. Tätä ovat jo
yhdistyksen kunniajäsen sekä hallituksen jäsen Matti ja Pirkko Metsäranta ansiokkaasti julkisessa
sanassa kommentoineet, minkä lisäksi hallituksessa valmistellaan tähän liittyvää lausuntoa.
Rakennusperintölain uudistamisesta yhdistyksen on tarkoitus antaa lausunto vielä ennen juhannusta.