KULTTUURIPERINNÖN TUEN LAPINMATKA 1. – 4.9.2019
Helsinki-Ivalo 1.9.2019 sunnuntai 06.05-07.35
Ivalo-Helsinki 4.9.2019 keskiviikko 18.30-20.55
Finnair 265€ henkilöltä sis kirjattava matkatavara
Matkamme ajoittuu parhaaseen ruska-aikaan eli koemme Lapin kauneimmillaan.
Sunnuntaina 1.9. saavuttuamme Ivalon lentokentälle matkamme jatkuu kohti Utsjokea (125 km).Nautimme ruskan väreistä ja kauniista vaaramaisemista ja n 1.5 h tunnin kuluttua saavumme Utsjoelle ja sen kuuluisille Kirkkotuville. Ensimmäiseksi meille on tarjolla pullakahvit, jonka jälkeen tutustumme oppaan johdolla kuuluisiin Kirkkotupiin. Täällä myös luovutetaan Tuen antama Muuriankkurilaatta.
Utsjoen kirkontörmällä Mantojärven rannassa sijaitsevat tuvat ovat peräisin 1700-1800-luvuilta ja ne ovat seisseet paikallaan yli 300 vuotta. Teemme pienen kävelyretken kulttuuripolkua pitkin ja lähdemme kohti Holiday Village Valle- majoituspaikkaamme.
Majoittumisen jälkeen nautimme hotellissa lounaan. Lounaan jälkeen teemme kierroksen Utsjoella ja nautimme hienoista jokimaisemista. Ja ohjelmaan kuuluu luonnollisesti käynti porotilalla. Jatkamme porotilalta vielä tutustumaan v. 1858 perustettuun Välimäen saamelaistilaan Tenojoen rannalla. Palaamme illaksi hotelliin. 3 ruokalajin illallisen nautimme hotellin ravintolassa
Maanantai 2.9. Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Inaria. Matkalla poikkeamme Toivoniemessä, tutustumme Muddusjärven opetus- ja tutkimustilaan ja sieltä Arboretumiin vihkiäisiin Toivoniemeen. Näistä kertoo matkallamme lisää Peter Tigerstedt.
Matkamme jatkuu kohti Inarin Siidaa, jossa on pysyvä saamelaisnäyttely ja museo. Siida tarjoaa kävijälle sekä moniaistisia elämyksiä että asiantuntevaa tietoa. Kesäkaudella Siidan sisätilojen näyttelytarjontaa täydentää tunnelmallinen ulkomuseoalue. Siidassa voi tutustua ympäri vuoden useisiin kulttuuri-, taide- ja luontoaiheisiin vaihtuviin näyttelyihin. Käynnin lomassa nautimme siellä lounaan.Siidan lounaan jälkeen suuntaamme kohti Kulttuurikeskus Sajosta. Sajos on Suomen saamelaisten parlamenttitalo, sekä kulttuuri-, koulutus- ja osaamiskeskittymä. Talossa toimivat muun muassa Saamelaiskäräjät, Saamelaisarkisto, Saamelaisalueen koulutuskeskus, Saamelaiskirjasto, ravintola Lyeme ja käsityömyymälä Duodji Shop. Arkkitehtuuriltaan poikkeuksellisessa kulttuuritalossa järjestetään monenlaisia tapahtumia konserteista teatteriesityksiin ja seminaareihin. Sajos on elävän ja kehittyvän saamelaiskulttuurin symboli, jonka tapahtumiin kaikki ovat tervetulleita.
Sieltä suuntaamme Inarin saamelaiskirkkoon, joka on kärsinyt useaan kertaan hävityksestä. Kirkon alttaritaulun on maalannut professori Väinö Saikko v. 1937 ja taulu esittää saamelaisperhettä tunturissa.
Majoitumme hotelli Kultahoviin, jossa syömme illallisen.
Tiistai 3.9 Aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Ivaloa ja Tankavaaran kullanhuuhdontakeskusta (120 km) Tankavaarassa jokainen meistä saa kokeilla onneaan kultahippuhuuhdonnassa. Tutustumme myös Tankavaaran museoon ja nautimme lounaan.Lounaan jälkeen matkaamme kohti Saariselkää ja hotelli Riekonlinnaa, jonne majoitumme. Illallisen nautimme hotellissa.
Keskiviikko 4.9 Aamiaisen jälkeen vapaata, kunnes klo 12.00 lähdemme lounaalle kotaan, jossa avotulen ääressä saamme nauttia maittavasta lohikeitosta, letuista ja nokipannukahvista.
Matkamme jatkuu Saariselän kappeliin ja sieltä vaaran huipulle Kaunispäälle, jossa voimme nauttia kupin kahvia ja ostaa pientä Lapin tuliaista. Sieltä suuntaamme lentokentälle ja kotia kohti.
Hotelleina meillä on Holiday Village Valle Utsjoella http://www.holidayvillagevalle.fi/fi/
Hotel Kultahovi Inarissa http://hotelkultahovi.fi/
Hotelli Riekonlinna Saariselällä
https://www.laplandhotels.com/FI/lapin-hotellit/saariselka/lapland-hotels-riekonlinna.html
Maajärjestelyjen hinta on 740€/hlö jaetussa 2-hengen huoneessa ja lisämaksu 1hh 120€ Hinta edellyttää 20 osanottajaa
Hintaan sisältyy:
– Ohjelmassa mainitut bussikuljetukset – opastukset Utsjoella, Inarissa, Tankavaarassa ja Saariselällä – täysihoito koko matkan ajan – matkaohjelmassa mainitut kohteet sisäänpääsymaksuineen
Ilmoittautumiset matkalle 31.3.2019 mennessä. Huomatkaa että paikkoja on rajoitetusti.
Parhain terveisin
MyHoliday Espoo
Liisi Vasama
Tmi MyHoliday Espoo, Säterinkatu 8 A, 02600 Espoo http://www.myholidays.fi +358440219559, liisi.vasama@myholidays.fi, Ytunnus 2387385-9 IBAN FI79 1767 3500 0020 97 NDEAFIHH