Syksy on lähtenyt käyntiin kesäisten säiden jatkuessa pitkään, mutta se ei ole estänyt yhdistyksemme syyskauden toiminnan suunnittelua. Siitä on tarkempaa tietoa alempana.
Yhdistys saavutti yhdessä useiden muiden järjestöjen kanssa merkittävän voiton kulttuuriperinnön vaalimisessa. Valtioneuvoston linnan, entisen Senaatintalon, asemakaavaehdotus, jossa korttelin yli 100-vuotias piharakennus, entinen historiallinen painotalo, oli esitetty purettavaksi ja korvattavaksi massiivisella uudisrakennuksella, hylättiin toukokuussa kaupunginvaltuuston kokouksen tiukassa äänestyksessä. Nyttemmin on valtioneuvoston toimesta valmistunut uusi hankesuunnitelma, jonka mukaan rakennus säilytetään ja sitä laajennetaan uudisosilla ja maanalaisilla tiloilla.
Alkukesälle suunniteltu yhdistyksen retki Ahvenanmaalle peruuntui liian vähäisen osallistujien määrän vuoksi. Retki suunnitellaan kuitenkin toteutettavaksi ensi keväänä mahdollisesti 22.-25.5. 2025. Lisätietoja retkestä jaetaan loppuvuodesta.
Yhdistyksen hallituksen edustajat osallistuivat Suomen Kotiseutuliiton valtakunnallisille kotiseutupäiville ja vuosikokoukseen 30.8.-1.9. Vantaalla. Kyseessä oli samalla Kotiseutuliiton 75-vuotisjuhla ja Vantaan kaupungin 50-vuotisjuhlallisuudet.
Tässä kirjeessä kerromme syksyn tapahtumista ja muistutamme samalla kaikkia maksamaan vuoden 2024 jäsenmaksun, mikäli ette ole muistaneet sitä vielä tehdä. Lisäksi toivomme kaikkia houkuttelemaan uusia jäseniä ja myös yhteisöjäseniä mukaan.
Retki Paimioon ja Turkuun ti 15.10.
Syksyn ensimmäinen tapahtumamme on bussiretki Paimion parantolaan ja Turun Sibelius-museoon tiistaina 15.10. Lähtö tapahtuu bussilla Kiasman edestä Mannerheimintieltä Helsingistä klo 8. Paimiossa tutustumme Alvar ja Aino Aallon suunnittelemaan Paimion parantolaan ja Paimion harmaakivikirkkoon sekä käsityömuseoon. Turussa on kohteena Sibelius-museo ja tuomiokirkko. Paluumatkalle lähdemme siten, että olemme Helsingissä noin klo 18.
Osallistujilta perimme osallistumismaksun 100€, joka pyydetään maksamaan ennakkoon yhdistyksen tilille FI52 8000 1001 8198 05.
Ennakkoilmoittautumista pyydetään viimeistään 30.9. mennessä: jussi.heinamies@gmail.com tai p. 040 5173433 tai liisi.vasama@myholidays.fi tai p. 044 0219559.
Tutustuminen Kansallisarkiston Mitä vapaamuurarius on? -näyttelyyn to 24.10.
Kansallisarkiston kryptassa, kellarikerroksen näyttelytilassa, osoitteessa Rauhankatu 17 HKI, on avautunut näyttely Vapaamuurarit-järjestön 100-vuotisesta historiasta Suomessa. Tutustumme näyttelyyn torstaina 24.10. klo 14.30-16. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Paikalle pääsee raitiovaunulla 7.
Ennakkoilmoittautumista pyydetään 21.10. mennessä Liisa Tarjanteelle: tarjannel@gmail.com tai tekstiviestillä p. 050 3376917.